Eilisissä ryhmätreeneissä pitäydyin melkein suunnitelmassa ja tehtiin siis sitä seuraamista, hyppyä ja tunnaria. Seuraamisessa ei alkuun ollut oikein mukana, mutta yhden pidemmän pätkän jälkeen alkoi sitten sujua paremmin. Vinkiksi tuli käännösten suhteen se, että pitäisi antaa vähän vinkkiä...eli en sitten kuitenkaan sitä päätäni käännä ajoissa, kuten olen kuvitellut koko ajan tekeväni. Vauhdin hidastaminen ei kannata, koska silloin Apsi ehtii jo istumaan...eli taitaa mennä taas kuivaharjoitteluksi nämä käännökset. Hyppyä otettiin kisamaisesti, muuten ok, mutta himpun verran perusasento jäi vajaaksi. Tunnarissa Anu vei kapulat ja lähetin Allin varuiks vaan parin metrin päästä. Tais kahta kapulaa haistella ennen oman nostoa. Aika hyvä siis. Otin loppuun vielä kaket ja palkkasin jo ekasta vaihdosta. Taas näytti siltä, ettei varmana nouse, mutta nousi ihan erinomaisen hienosti, vaikka jäi ihan ypöyksin muiden keskelle ;) Yksiksemme tehtiin jääviä, kakeja ja merkkiä (tosin ihan vaan muutaman metrin päästä). Eikä näissä sen ihmeempää. Kivaa oli! Ja Bertan kanssa matkustaminenkin on sujunut jo pidemmän aikaa tosi hyvin, oikein hyvää harjoitusta muutenkin...
Tänään tsekattiin sitten taas sitä avon kisakuntoa. Hiukka puuduttavaa, mutta ei voi mittään. Palkatta kaikki liikkeet ja kaikki liikkeethän meni ihan erinomaisen hyvin. Ainoana miinuksena luoksetulon perusasento (jäi vajaaksi). No, ei auta muu kuin hinkuttaa ja hinkuttaa, taas kerran...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti