sunnuntai, 17. huhtikuuta 2011

Kiva sunnuntai

Jos ei nyt mikään muu ole mennyt putkeen, niin tänään ainakin toko meni! Ehdin ennen kisatreenien alkamista tehdä vähän aksamaista tokoa Apsin kanssa. Alli irtoili putkille ihan itsenäisesti, sai kyllä mennäkin. Mutta ajatuksena tässä oli se, että tehdään putken kautta stoppeja ja maahanmenoja. Ihan loistavia, vauhtiakin oli enemmän kuin tarpeeksi. Kontakteja tehtiin A:lla ja puomilla. Keinua paukuteltiin sekä etu- että takajaloilla, tais ensimmäisen kerran olla pyreneesillä ihan hauskaakin tässä puuhassa. Lopuksi vielä siivekkeen kiertoa, stoppeja ja sivulletuloa. Tähän väliin liikkuroitiin Elinan kanssa kisatreenit. Ja tääkin oli niin kivaa, taitavia koirakoita ja iloista menoa muutenkin, aikaisesta ajankohdasta huolimatta. Kisatreenin jälkeen otin vielä hyvän pätkän seuraamista (sanoisin, että ihan erinomaista), noudon kokonaisena ja toisen kerran vauhtipalkalla, kakeissa palkkasin ensimmäisen vaihdon ja hyppy (kun se este oli kerrankin valmiina...) kokonaisena liikkeenä. Hyvin meni kaikki ja vielä olis intoa ollut. Perfect kertakaikkiaan, kun ymmärsin lopettaakin ajoissa. Lopuksi erehdyttiin lenkille Kauppiin ja virittelin pesiskentälle vielä ruudunkin. Kaks ensimmäistä kosketusalustalle, viimeisellä ilman apuja - hyvin meni ja vauhtikin oli kohdallaan. Tunnaria myös, hienosti aloitti oikealta, haisteli kaikki läpi ja vasta sitten nosti oman. Tällä kertaa myös palautus oli hyvä, nyt minulla etäisyyttä ehkä n. kolme metriä. Lopuks huviteltiin kakeja lumikasassa (ja siis rinteessä) - tosi hauskaa oli! Loppuun Alli oli paikalla makuussa, kun taluttelin seniili-Hempan autoon ;)Tasaa kaikki

0 kommenttia: